Tuulenpuuskan kennel

Hundur 2/2004, Kennelesittely

Tuulenpuuskan kennel

Islanninlammaskoiriin tutustuminen tapahtui aivan sattumalta Maarianhaminan koiranäyttelyssä vuonna 1991. Lapinkoirien arvostelua odotellessa ilmestyi kehään todella viehättävännäköinen ja –oloinen koira, jonka rodusta ei ollut mitään tietoa. Päähän kuitenkin iskostui ajatus, että tuossa se nyt on, ja lapinkoirien seuraaminen jäi siltä istumalta. Silloin, yli 10 vuotta sitten ei ollut oikein minkäänlaista käsitystä rodusta yleensä, mutta tämä narttu (Frökkbos Rögg) oli todella ystävällinen, kaunis ja omistajan kertoman mukaan juuri sellainen, mitä olimme koirasta halunneet.

Koiraharrastajana meillä on seuraava tausta: Kyllikillä on ollut lapsuudenkodissa sekarotuisia pystykorvia sekä 1970-80 -luvulla Rilla-keeshond. Vuonna 1989 perheeseemme tuli kultainennoutaja Seeta, jonka kanssa Anne kävi koirakoulussa sekä näyttelyissä. Näyttelymenestyksen ollessa tasaista kakkosta, voi vaan ihmetellä, miten paljon sen kanssa kuitenkin kierrettiin lähialueen näyttelyitä!

Meidän ensimmäiset islantilaiset, pentuesisarukset Hrina ja Hjalti, hankittiin Norjasta Karin Teigeniltä. Suomessa ei silloin ollut syntynyt vielä yhtään islantilaispentuetta, joten oli pakko suunnata ulkomaille. Kariniin saimme yhteyden Riitan avustuksella ja lentokoneella kävimme hakemassa kaksi pörröistä palleroa. “Jaltte” asettui asumaan puolen kilometrin päähän mummulaan ja Riina eleli meillä. Valitettavasti Riina jäi alle vuoden ikäisenä junan alle. Ensi järkytyksestä toivuttuamme aloimme kysellä uuden nartun perään. Lopulta Tanskasta Surtsey´s kennelistä muutti meille narttupentu Vala. “Veila” sai hyvin pian kaverikseen ruotsalaissyntyisen Gimgölets Branan eli Ronjan. Molempien kanssa kierreltiin paljon näyttelyissä sekä harrastettiin tokoa kotosalla, sekä Ronjan kanssa agilityä, joka silloin, vuonna 1993, oli vielä ihan lapsenkengissä Suomessa. Anne kyhäsi agilityesteet myös kotipihalle ja ainakin A-este, joka on varmaan Suomen järeintä tekoa, on vielä jäljellä! Molemmille, sekä Veilalle että Ronjalle, suunnittelimme myös pentueita, mutta koska Ronjalla oli A/D-lonkat hylkäsimme haaveet sen pennuttamisesta. Veilaa, joka oli lonkiltaan terve, yritettiin astuttaa, mutta tuloksetta. Myöhemmin ilmenikin, ettei kaikki ollut sen terveyden kannalta kohdallaan, joten kaksi tuontikoiraamme olivat molemmat jalostuskelvottomia. Koska halumme saada aikaan oma islantilaispentue oli suuri ja tiloja meillä maaseudulla oli mukavasti, pystyimme tarjoamaan kodin aikuiselle tanskalaiselle avioerokoira Haidille ja niinpä Skovridergaardens Heidi muutti vuonna 1994 Liminkaan.

Sen jälkeen olemme eläneet “omavaraistaloudessa” islantilaisten suhteen. Ainut Heidin jälkeen laumaan tullut ulkomaan elävä on ollut siperianhusky Saana, jonka Anne toi vaihto-oppilasvuoden päätteeksi mukanaan Kanadasta vuonna 1996.

Kennelimme nimi on juontaa juurensa kotipaikkamme nimeen, joka on Puuskala ja lakeuksilla aukeilla pelloillahan tuulee varsin usein! Ensimmäinen oma pentue syntyi vuonna 1995 Heidille. Isänä oli oma norjantuontimme Jaltte. Siinä oli viisi narttua ja yksi uros. Nartuista Drifa eli Tella (tarkoittaa muuten tuulenpuuskaa) jäi meille itselle. Tella on saattanut maailmaan kolme islanninkoirapentuetta, yhteensä seitsemän narttua ja kahdeksan urosta. Tellan pennuista Frida (Ritu) ja Gletta ovat kasvattaneet Tuulenpuuskien määrää kahden nartun ja neljän uroksen verran. Ritu odottaa parhaillaan kolmansia pentujaan. Tuulenpuuskia neljännessä polvessa edustavat tänä keväänä syntyneet sisarukset Vili ja Nelli (Leikur ja Lilla Hrina), joiden emä on Ritun pentu Hrina eli Heta. Kaikkiaan islantilaispentueita meillä on syntynyt kahdeksan ja niissä on ollut yhteensä 29 pentua. Mitä tulee omiin koiriimme, niin tällä hetkellä Kyllikki on koiraton ja Annella on Ritu. Sijoituksessa ovat Heta (Hrina) ja Nelli (Lilla Hrina).

Ritumme viettää lokoista kotikoiran elämää. Ulkoilu on pääasiallinen toimintamuoto, välillä tulee käytyä näyttelyissä, mutta niissäkin melko harvakseltaan. Nyt olisikin mukava saada taas pitkästä aikaa pentu taloon, niin voisi alkaa muistelemaan, millaista se elo pentukoiran kanssa on! Rotuvalintaan olemme olleet todella tyytyväisiä, muita rotuja en osaisi enää itselle kuvitellakaan! Lopuksi haluamme lähettää terveiset kaikille kasvateille omistajineen sekä kiittää Tuulenpuuskien hyvästä huolenpidosta!

Anne Haataja ja Kyllikki Maaranto
anne.haataja@mail.suomi.net
http://www.student.oulu.fi/~ansalo/