Historia
Islanninlammaskoiran historia ulottuu 800-luvun lopulle. Kun ensimmäiset maahanmuuttajat saapuivat Norjasta Islantiin, heillä oli myös kotieläimiä mukanaan. Saarelle tuoduista koirista syntyi islanninlammaskoira. Rotu muokkaantui Islannin ankariin oloihin sekä tehtäviin, joita siltä vaadittiin. Sitä on käytetty, ja käytetään yhä, kokoavana koirana lampaiden, hevosten ja karjan paimennuksessa. Lisäksi koiria tarvittiin pihavahteina ilmoittamaan haukullaan tulijat. Myös paimennuksessa rotu käyttää haukkua, mutta aggressiivisia tai turhan räkyttäjiä ne eivät saaneet olla.
Ulkomuotojalostus on aloitettu vasta 1960-luvulla – samaan aikaan, kun Islannin Kennelliitto perustettiin. Puhtaat islanninlammaskoirat alkoivat tässä vaiheessa olla vähissä, mutta syrjäseuduilta löydettiin vielä aitoja rodun edustajia ja näistä koirista saatiin kasvatustyö alulleen. Jo pian tämän jälkeen muuttivat ensimmäiset rekisteröidyt islanninlammaskoirat Islannin ulkopuolelle, lähinnä muihin Pohjoismaihin on muodostunut vahva kanta. Suomeen rotu tuli kuitenkin vasta 1989. Tällä hetkellä (2008) rodun edustajia on noin 450.
Eri puolilla Islantia koirat poikkesivat jonkin verran toisistaan ulkonäöllisesti, minkä vuoksi rotu on yhä epäyhtenäinen ulkonäöltään. Karvapeite voi olla väliltä pitkä – puolipitkä, mutta se on aina hyvin säänkestävä ja helposti puhdistuva. Useita värejä sallitaan.
Ulkoasu ja luonne
Islanninlammaskoiralla, kuten tyypillisellä pystykorvalla, on pystyt korvat ja selän päälle kaartuva häntä. Koko vaihtelee välillä 38 – 48 cm. Ilme on nauravainen ja koko koira muutenkin hyvin ystävällisen oloinen.
Luonne vaihtelee myös ulkonäön tavoin, vaihtelua löytyy hyvin herkistä yksilöistä voimakastahtoisiin itsenäisempiin yksilöihin. Rotu on haukkuherkkä, vaikkakin suurta vaihtelua löytyy yksilöiden välillä. Metsästysvaisto on yleensä pieni tai olematon, taipumus häätää isoja lintuja pois tai oravien/jyrsijöiden jahtaaminen on kuitenkin melko tavallista.
Islanninlammaskoirat ovat erinomaisia retkeilijän kavereita. Myös paimenkoiran vaistot ovat rodussa säilyneet, joten islanninlammaskoirasta voi saada koulutettua apurin eläinten kuljetukseen tms. Hyvä koulutettavuus tekee niistä lisäksi erinomaisia toko/agility koiria. Rodulla on myös palveluskoiraoikeudet.
Islantilainen on nopea oppimaan, joskin koirat ovat yleensä hyvin vilkkaita, nopeasti reagoivia ja ympäristöään aktiivisesti seuraavia, joten omistajalta vaaditaan usein pitkäjänteisyyttä koiran tapakasvatuksessa ja koulutuksessa.
Islanninlammaskoira on erinomainen perhekoira ja hyväksyy mielellään laumaansa muita eläimiä. Sen sijaan ei ole harvinaista ettei aikuinen yksilö hyväksy samaa sukupuolta edustavia vieraita koiria, varsinkaan omalla reviirillään. Yksinolo pitää opettaa pienestä pitäen, jottei siitä muodostu ongelmaa, sillä islanninlammaskoira olisi mieluiten aina omien ihmistensä parissa.
Omistajan on huolehdittava, että koira saa riittävästi virikkeitä ja liikuntaa – kyseessä on kuitenkin edelleen työkoiranakin käytettävä rotu. Turhautuneesta islanninlammaskoirasta tulee helposti hyvin hermostunut äänekäs koira, joka todennäköisesti keksii itselleen ajanvietettä ei-toivotulla tavalla. islanninlammaskoira ei sovellu vain tarhassa asuvaksi koiraksi, joka ei pääse osallistumaan perheensä askareihin.