Islanninlammaskoirien terveys

Islanninlammaskoira on terve rotu, jolla ei ole tavanomaista enempää todettuja perinnöllisiä sairauksia. Yleensä koirat ovat hyvin pitkäikäisiä, eikä 14-15 vuoden ikään ehtineet koirat ole harvinaisuuksia, vanhimmat islanninlammaskoirat ovat eläneet yli 20-vuotiaiksi, useita hiven alle. Rokotuksia lukuun ottamatta islanninlammaskoira harvoin tarvitsee käydä eläinlääkärillä. Ihottumat, allergiat, korvatulehdukset yms. ovat harvinaisia, vaikka toki esim. pitkäkarvaiset ovat alttiita kesäisille märkäisille tulehduksille, jos ovat kovin innokkaita järvessä läträäjiä. Rodun keski-ikää laskee eniten se, että rotu on kohtuullisen herkkä onnettomuuksille, osittain paimennusvaiston ja vilkkauden seurauksena moni islanninlammaskoira on kuollut jäätyään auton alle. Luonteen vuoksi islanninlammaskoira joutuu äärimmäisen harvoin lopetettavaksi, vaikka osa koirista on kyllä käytöshäiriöiden vuoksi joutunut kotia vaihtamaan. Tällöin kyseessä on ollut yleensä vilkas koira, jolle on tullut yksinolo-ongelmia tai omistajalla vaikeuksia hallita muuten koiraansa. Islanninlammaskoiria on luonnetestattu 279 kpl (tilanne 12/2014) ja MH-kuvauksessa on käynyt 11 koiraa. Islanninlammaskoiran keskimääräinen kuolinikä on noin 10 vuotta.

Yleisimpinä islanninlammaskoirien perinnöllisistä vioista/sairauksista on lonkkavika, jota esiintyy Suomen kannassa noin 30 % koirista (kaikkiaan tutkittu Suomessa v 2014 loppuun mennessä 527 koiraa). Onneksi vika on yleensä joko C tai harvemmin D astetta, Suomessa kuvatuista yksi koira on ollut astetta E, ja yksi Suomesta viety koira on saanut E-tuloksen. Muutama koira on myös jouduttu lopettamaan hyvin nuorena alikehittyneiden lonkkien takia. Islanninlammaskoiraa lonkkavika tuntuu vaivaavan erittäin harvoin, onhan rotu varsin pieni ja kevytrakenteinen. Toki, jos vika koiralta löytyy, kannattaa omistajan kiinnittää huomiota koiran kuntoon, että koira ei pääse liikaa lihomaan ja saa sopivassa määrin liikuntaa, jotta lihaksisto pysyy kunnossa.

Lonkkavikaa on tutkittu rodulla eniten luuston sairauksista, mutta jonkin verran on kuvattu myös kyynärniveliä, vuoden 2014 loppuun mennessä on tutkittu 319 koiraa joista kolmella on ollut 1-asteen vika, tällä hetkellä vikaprosentti on 1,0 %. Polvia on tutkittu myös polven luksaation varalta. Vuoden 2014 loppuun mennessä polvia on tutkittu 368 koiralta ja tässä tuntuu tilanne olevan vielä kohtuullisen hyvä (sairausaste 6,0 %), tutkituista neljällä koiralla on joko toinen tai molemmat polvet astetta 2 ja 19 koiralla yksi tai molemmat polvet astetta 1. Tosin molempien vikojen osalta on tutkittujen määrä selvästi pienempi kuin lonkissa.

Islanninlammaskoirilla tiedetään esiintyvän perinnöllisistä silmäsairauksista kaihia sekä distichiasista (ylimääräisten karvojen kasvamista silmäluomeen). Suomesta on löytynyt kolme varmaa kaihitapausta ja ulkomailla kaihia on löytynyt viime aikoina useampi tapaus. Kaikki jalostuskoirat on silmätarkastettava ennen jalostuskäyttöä. Suomessa on tarkastettu 440 (tilanne 12/2014) koiraa. Kuudella koiralla on todettu distichiasis ja kolmella koiralla määrittelemättömiä ylimääräisiä ripsiä. Suomessa on todettu muutama PRA, RD, PPM ja sarveiskalvon dystrofia tapaus.

Kivesvian esiintyminen rodussa on varsin suurta, Ruotsissa on kannassa n. 11 % kivesvikaisia uroksia, Suomessa määrä on hiven alhaisempi (n. 8%), mutta useimmista käytössä olevista linjoista sitä on löytynyt. Kivesvika ei sinällään ole koiralle ongelmallinen, mutta lisääntyneen kasvainriskin vuoksi suositellaan tällaisten urosten kohdalla kastroimista.

Hammaspuutokset ovat yleisiä islanninlammaskoirilla, yleensä ne ovat kuitenkin 1-2 hampaan puutoksia. Puutteita on kartoitettu mm. erikoisnäyttelyn yhteydessä ja toivottavaa on, että asia huomioidaan siten, että kahta hammaspuutoksellista koiraa ei yhdistettäisi. Tämäkään vika ei aiheuta koiralle mitään ongelmia, koska viat tuntuvat keskittyvän pienimpien hampaiden puutoksiin.

Harvinaisempia sairauksia rodulla ovat munuaisvika. Tämä on aiemmin ollut erityisesti tanskalaisten koirien linjoissa tavattu sairaus, sairaus on vakava, eikä koira yleensä elä 3-7 kk ikää kauempaa, kun munuaisten toiminta heikkenee vähitellen, mutta sairauden puhkeaminen voi kestää jopa 2v ikään asti. Sairaus on perinnöllinen, mutta erittäin harvinainen. Suomessa tutkimme vuosia sitten munuaisarvot pieneltä otokselta koiria, mutta aikuisilla koirilla arvot tuntuivat olevan kunnossa. Kaksi Suomessa syntynyttä koiraa on kuollut vikaan – kummallakin isä oli syntynyt Islannissa. Kilpirauhasen vajaatoimintaa sairastaa Suomessa muutama koira. Satunnaisia tapauksia on löytynyt (kaikkia ei Suomessa) äkillistä sydänpysähdystä, sivuääniä sydämessä, sokeritautia, aivojen nestekierron häiriötä, selkärangan välilevyn rappeumaa, immuunipuutosta, vesipäätä, epileptisiä kohtauksia, tyriä, ihottumia, erilaisia kasvaimia, kroonisia suolistotulehduksia, kitalakihalkioita yms. mutta tapaukset ovat yleensä olleet satunnaisia. Sydänkuunteluja on tehty virallisesti 280 koiralle (tilanne 12/2014) joista vain alle kymmenellä on todettu sivuääni. Islanninlammaskoirilla esiintyneiden sivuäänien mahdollisista vaikutuksista koiran terveyteen tai elinikään, ei valitettavasti ole vielä tietoa. Tiiviin kansainvälisen yhteistyön (ISIC) kautta saamme tietoa hälyttävistä terveyslöydöksistä heti, jos jossain maassa sellaisia löytyy. Rodun geenipohja on kapea, mikä voisi aiheuttaa suuria terveysongelmia, mutta onneksi näin ei ole käynyt. Geenipohjan laajentamiseen on kiinnitetty viimevuosina ISIC työn kautta paljon huomiota ja tässä on tapahtunut paljon edistymistä. Hollantilaisen tutkijan ansiosta on harvinaiset suvut kartoitettu ja niiden käyttöä on pyritty lisäämään kaikissa maissa, lisäksi rotuun otetaan myös yhä rekisteröimättömiä koiria Islannista.

Islanninlammaskoira on mukana Suomen Kennelliiton perinnöllisten vikojen ja sairauksien vastustamisohjelmassa lonkkien, silmien ja polvien osalta. Kaikki jalostukseen käytetyt koirat ovat siis lonkkakuvattuja, polvi- ja silmätarkastettuja. Silmätarkastus saa olla korkeintaan 24 kk vanha, kun pentue rekisteröidään. Lonkilla on raja-arvona C, jota huonomman tuloksen saaneiden pentuja ei rekisteröidä. Polvitarkastus pitää olla tehtynä, mutta raja-arvoja rekisteröinnille ei ole. Jalostustoimikunta seuraa muutenkin terveystilanteen kehittymistä ja antaa tarvittaessa suosituksia koirien jalostuskäytön suhteen, jos uusia vikoja tai sairauksia tavataan.

Yhdistyksen pentuvälitykseen pääsyn edellytyksenä on, että pentueen vanhemmat täyttävät yhdistyksen jalostussuositukset PEVISA-vaatimusten lisäksi. Katso jalostussuositukset Pentuvälitys-sivulta.