Hundur 3/2009, Kennelesittely
Tassu Tellen kennel
Kiinnostus islanninkoirien kasvattamiseen heräsi vähitellen. Perheeseen hankittiin ensimmäinen islantilainen keväällä 2003. Pitkään niin sanottujen turkkirotujen harrastajana ja trimmattavia koiria seuranneena halusin tutustua alkukantaiseen rotuun. Halusin koiran, jonka kanssa voisi harrastaa monipuolisesti muutakin kuin koiranäyttelyitä. Pitkällisen harkinnan jälkeen roduksi valittiin islanninlammaskoira. Islanninkoirayhdistyksen kotisivuilta löytämämme kuvaus koirasta oli mielenkiintoinen. Erityisesti meitä siinä vaiheessa viehätti sivujen teksti, jossa kerrotaan, että islanninkoira on mainio retkeilijän kaveri, nopea oppimaan, ja että se on erinomainen ja nauravainen perhekoira. Kasvattajien kotisivujen kuvia katsellessa huomasi, että kuvaus koiran ilmeestä pitää paikkansa, se näytti olevan todella nauravaisen näköinen ja ystävällinen olemukseltaan.
Aluksi haaveilimme matkasta Islantiin, mutta kun se ei ollut mahdollista, etsimme kasvattajaa, jolla olisi kokemuksia Islannista ja islanninkoirista. Netti oli ahkerassa käytössä. Päädyimme Saagelin kennelin sivuille aina vain useammin ja useammin. Tiedot kasvattajasta ja hänen koiristaan antoivat aiheen ottaa yhteyttä. Siitä käynnistyi keskustelu ja monivaiheinen yhteydenpito, jonka lopputuloksena saimme Foan. Saagelin Flegda Foa on pitkäkarvainen, punainen valkoisin merkein oleva narttu, joka tuli meille sijoituskoiraksi. Ajattelin ensin ihan omaa koiraa, mutta koska tuosta pentueesta sitä ei ollut mahdollista saada, tuntui ihan hyvältä vaihtoehdolta ottaa pentu sijoitukseen.
Foan kanssa aloimme käydä näyttelyissä, jossa menestystä on tullut ihan mukavasti. Kokeilimme agilityä ja aloimme harrastaa tokoa. Tarkoituksena oli myös jälki-, haku- ja etsintäharrastus, mutta perheen isännän sairastuminen pakotti unohtamaan ne lajit. Niistä olisi tullut ukkelille ja koiralle yhteinen juttu.
Foa on ns pehmeä koira, jolta löytyy kyllä tarvittaessa myös luonnetta. Luonnetestissä se tosin sai 73 p ja uusinnassa 48. Nuo tulokset aiheuttivat minulle ristiriitaisia tunteita. Yritin ymmärtää. Lueskelin luonnetestiin liittyvää tietoa mistä sitä vain käsiini sainkin. Mietin perinnöllisyyden merkitystä, koiran varhaisen vaiheen kokemusten merkitystä ja elämän myöhemmin mukanaan tuomia kokemuksia. Haeskelin aiheista lukemista ja vakuutuin, että silti minulla on hyvä koira, minulle sopiva koira ja mukava harrastuskaveri, jonka kanssa on helppo liikkua missä tahansa.
Foan omistusoikeus siirtyi kokonaan minulle ja harrastustoiminta jatkui. Suoritimme TOKO TK1, kävimme Koira- tunnekasvatuksen työparina –koulutuksen ja järjestimme lasten leirejä, jossa Foa oli tietysti aina mukana ja on edelleen.
Haasteita ja riskinottoa
Silloin tällöin minulta kysyttiin, että aionko pennuttaa tuon koiran. No, en ollut aikonut, mutta ajatus jäi kuitenkin ilmeisesti itämään.
Aiemmat kokemukseni koirankasvatuksesta ovat 1980 –luvun loppupuolelta, ajalta jolloin meillä oli kerrynterriereitä ja vehnäterriereitä. Molemmista roduista meillä syntyi yksi pentue tyttären kennelnimellä. Kokemukset olivat mielenkiintoisia.
Kennelliitto ja rotujärjestöt ovat tehneet pitkään työtä puhdasrotuisten koirien jalostuksen edistämiseksi ja kehittämiseksi.
Suomen kennelliiton www -sivuilta poimittu seuraava teksti:
“Jalostuksen keskeisiä tavoitteita ovat:
rodun geneettisen monimuotoisuuden turvaaminen, monessa rodussa jalostuspohja on jo riskialttiin suppea.
rodunomaisen ja yhteiskuntakelpoisen luonteen säilyttäminen, käyttöominaisuuksien kehittäminen
koiran elämän ja sen pidon ja käytön kannalta vakavimpien perinnöllisten sairauksien ja vikojen vähentäminen ja niiden leviämisen ehkäiseminen
rotutyypillisen ulkomuodon säilyttäminen ilman turhaa liioittelua
Jalostustoiminnassa pitää huomioida erityisesti eläinsuojelulain 8 § ja eläinsuojeluasetuksen 24 § sekä Euroopan neuvoston lemmikkieläinten jalostusta koskeva päätöslauselma.
Rotujärjestöt ja niiden alaiset rotua harrastavat yhdistykset vastaavat omien rotujensa jalostuksesta ja jalostusta koskevista tarkemmista ohjeista.”
Kennelliiton ohjeet ja ei rotujen rotukohtaiset jalostusvaatimukset asettavat valtavasti haasteita kasvattajille. Niihin perehtyessään kasvatustoimintaansa tiukkaan harkitseva voi jopa perääntyä pelätessään riskinottoa. Mistään yhdistelmästä ei etukäteen voi ihan tarkkaan tietää lopputulosta. Vaikka Fņan pennutus kiinnosti ja olisin halunnut nimenomaan siitä itselleni koiran, annoin ajan kulua. Siihen vaikutti tietysti myös se, että koiran ollessa vielä kasvattajansa omistuksessa, hän ei sitä pennuttanut.
Kokeneen kasvattajan tuella on merkitystä
Myöhemmin aikojen kuluessa tavattuani Rekikelin kennelin omistajan, kasvattaja Sirpa Turpeisen, juttelimme – mistäs muusta, kuin koirista ja koirien kasvattamisesta.
Tassu Tellen kennelin ensimmäisestä pentueesta minun on kiittäminen Sirpa Turpeista. Ilman häntä tätä B-pentuetta ei olisi. Hänen rohkaisunsa, kannustamisensa ja pitkälliset keskustelumme saivat minut vakuuttuneeksi, että uskalsin ryhtyä asian vaatimiin toimenpiteisiin koiran pennutusta ajatellen. Tapasimme muutaman kerran, Sirpa kävi kotonamme katsomassa Foaa ja minä sain isäkoiraehdokkaan Brekin “katsastettavaksi” tamminäyttelyviikonlopuksi kotiimme. Brekin miellyttävä luonne, hyvä käytös meillä vieraassa kodissa ja komea uroksen olemus ihastuttivat meidät. Sen terveystiedot ja harrastuskokemukset / harrastuskoiran käyttöominaisuudet huomioiden kelpuutimme tämän herrakoiran ja päätimme tämän yhdistelmän.
Ainakin tässä vaiheessa olen hyvin tyytyväinen. Foa on ollut terve, pentujen kantoaika meni hienosti, samoin pentujen synnytys sujui loistavasti ilman minkäänlaisia komplikaatioita tai lisäapuja. Viisi reipasta pörriäistä hääräsi kotonamme ja niitä hoidettiin oppikirjojen mukaan, totuttaen käsittelyyn ja erilaisiin ääniin. Koko tuon ajan sain myös valtavasti tukea ja neuvoja uroksen kasvattajalta. Aikanaan pennut lähtivät uusiin koteihinsa ja voivat edelleen mainiosti.
Kennelnimi, se vain tuli mieleeni
Kaiken kaikkiaan pentueen suunnittelusta astutukseen prosessi kesti niin pitkään, että ehdin suorittaa Kasvattajan jatkokurssin ja anoa kennelnimen. Sen saaminen lopulta tuntui kestävän ikuisuuden. Kennelnimi on muotoutunut kasvattajan toisesta etunimestä Tellervosta ja koiran tassusta. Nimi tuli nopeasti ja se oli helppo päättää ja ehdottaa hyväksymistä varten. Eläessään koira jättää tassunjälkiä mitä moninaisimpiin paikkoihin, sekä kotona sisällä, että ulkona. Kun joudumme luopumaan niistä ne jättävät suuren tassunjäljen sydämiimme ja elävät muistoissamme vielä pitkään. Kunpa osaisimme me ihmisetkin kulkea samalla tavalla tassutellen, hetkessä eläen ja hetkistä nauttien, tässä ja nyt.
Mamman helmoista maailmalle
Nyt pennut ovat hieman yli 15 kk ja kaikki yhtä lukuun ottamatta ovat käyneet näyttelyissä. Jokainen pentu pääsi hänelle sopivaan kotiin, sellaiseen kotiin, missä niiden kanssa harrastetaan monipuolisesti ja liikutaan paljon.
Luonani asuva “Kella” on näyttelyiden ohella pyörähtänyt myös paimennustestissä. Tulokseksi saimme erittäin hyvät paimennustaipumukset.
Periaatteinani pidän, että Tassu Tellen pennut kasvavat aina kotioloissa perheen parissa, missä ne oppivat heti pienestä pitäen elämään ihmisten sekä aikuisten koirien parissa.
Koska kennelissä asuvat koirat ovat “perheenjäseniä”, ne asuvat samoissa tiloissa ihmisten kanssa, kasvattajan kotona. Siellä syntyvät pennut tottuvat heti normaaleihin kodin ääniin ja silloin on helppo seurata niiden kehitystä ennen luovutusikää. Ne tottuvat pennusta lähtien käsittelyyn ja kynsien leikkaamiseen.
Koirien käytössä on 100 neliömetriä aidattua piha-aluetta ja heti sen takana metsäinen maasto. Tarha-aitaus ja läheinen luonto mahdollistavat pentujen tarvitseman liikunnan ja tutkimusmatkailun pentulaatikon jälkeen.
Synnyinkodista lähtiessään pennut saavat mukaansa pentu-oppaan. Ennen lähtöä pennut käytetään terveystarkastuksessa eläinlääkärin vastaanotolla, jossa ne samalla tunnistusmerkitään sirulla. Tunnistusmerkinnän suorittaa eläinlääkäri.
Pidän tärkeänä, että yhteistyö ja avoin keskustelu pennun ostajan kanssa jatkuu pennun muutettua uuteen kotiin. Haluan olla uuden koiranomistajan tukena ja seurata pennun kehitystä.
Yhden islanninkoirapentueen maailmaan saattaneena, en pidä itseäni vielä kasvattajana.
Jatkoa ajatellen
Olisi mielestäni erittäin tärkeää, että kasvatustoimintaa kehitetään osallistumalla koulutuksiin, jalostuspäiville. Noudattamalla jalostuksen tavoiteohjelmaa ja seuraamalla pentujen terveystietoja ja rodussa tapahtuvaa kehitystä voidaan pyrkiä aina parempiin tuloksiin.
Omat haasteensa varsinkin uudelle kasvattajalle asettaa rodun pieni kanta ja pitkät välimatkat osallistua koulutustapahtumiin.
Yhdistyksen jalostustoimikunta onkin mielestäni avainasemassa kerätessään ja jakaessaan tietoa.
Kennelliitossa on laadittu ohjeet rotujärjestöjen, rotua harrastavien yhdistyksien ja rotuyhdistysten jalostustoimikunnille. Sen mukaan jalostustoimikunnan tulee olla tiedoiltaan riittävän laaja, jotta se pystyy neuvomaan ja ottamaan kantaa koirissa esiintyviin yleisiin perinnöllisiin sairauksiin sekä omassa rodussa tunnettuihin jalostuksessa huomioitaviin sairauksiin ja ominaisuuksiin sekä niiden vaikutuksiin.
Samaisessa ohjeessa mainitaan myös, että jalostustoimikunnan jäsenillä tulee olla riittävät tiedot rodusta, sen historiasta, käyttötarkoituksesta ja jalostuksen pääperiaatteista sekä kokemusta kasvattamisesta.
Yhden toimikunnan jäsenen tulisi olla ohjeen mukaan Kennelliiton jalostusneuvojakurssin käynyt ja yksi ko. rodun ulkomuototuomari.
Aloitteleva kasvattaja voi vain luottaa, että asia on näin. Kasvattajan perus- ja jatkokurssit eivät tee ihmisistä vielä kasvattajia. Noiden kurssien suorittaminen antaa vasta luvan anoa kennelnimen ja ryhtyä aloittelemaan kasvatustoimintaa.
Vielä en voi tietää mitä minusta tulee “isona” – tuleeko minusta kasvattaja! Näen, että kasvattajalla tulisi olla tietoa, taitoa ja kokemusta. Hänen tulisi pystyä pitämään itsensä ajan tasalla, hänellä tulisi ja olla sosiaalisia taitoja, että yhteydenpito maailmalle lähteneiden pentujen perheisiin olisi mahdollista. Hänellä tulisi olla halu ja kiinnostus pentueidensa terveydentilan ja yleisen hyvinvoinnin seuraamiseen. Hänen tulisi olla tarvittaessa pennunostajaperheen tukena, mutta muistettava silti, että hän ei enää omista pentua mikäli on sen myynyt.
Minulla on ollut onni mukana, onnistuin löytämään kasvattajan, joka mielestäni täyttää nuo vaatimukset. Suuri kiitos vielä tätäkin kautta Saagelin kennelin Alina Niskaselle, Foa on edelleen mitä ihanin koira!
Lisää kuulumisiamme voi lukea kotisivuiltamme www.tassutellen.eu
Mukavaa ja tunnelmallista loppukesää ja alkavaa syksyä!
terveisin Vuokko ja karvakuonot, islantilaiset Foa, Kella ja shelttipoika Leevi