Islanninlammaskoirien luonne- & terveyskyselyt

Tasan vuosi sitten olin KoiraExpossa osallistumassa Kai Pelkosen avaamaan paneeliin aiheena luonteesta kerätyn tiedon merkitys. Paneelin asiantuntijat olivat poliisikoiralaitoksen, opaskoirakoulun, rajavartiolaitoksen kouluttajia, toki paikalla oli myös harrastuspuolelta palveluskoiraliiton ja luonnetestitoimikunnan edustajia. Kaikilla oli yhteinen päämäärä eli yhteiskuntakelpoinen ja rodunomainen koira. Keskustelu käytiin erilaisten luonteentestaamismuotojen arvioinnissa ja vertailuissa. Yleinen mielipide oli, että testeistä saadaan tietoa ja ne ovat hyvä lisä, mutta niissä on myös heikkouksia. Yllättävää oli se, että paneeli oli lähes yksimielinen siitä, että laajalla kyselyllä voitaisiin saada paljon käyttökelpoisempaa luotettavampaa tietoa kuin testeillä (esim. poliisikoiralaitos pitää tärkeimpänä arviointimetodina!).

Innolla olin siis kyselyä järjestämässä – mutten saanut oikein sanomaani myytyä osaaville ihmisille ja asia jäi teknisten taitojen puutteeseen. Tämän vuoden KoiraExpossa kuuntelin jälleen kuinka tärkeää olisi tehdä luonteen saralla töitä myös näin (puhujina tällä kertaa Tuire Kaimio & Riitta Liimatainen) . Nyt puhuttiin jalostuksen näkökulmasta vahvemminkin – tämä voisi myös olla se lisätyökalu jalostukseen – jotta päästäisiin parempaan ja voitaisiin myös myöhemmin arvioida onko saatu tulosta.

Noh, vuosi oli onneksi tuonut valmiuksia luoda kysely. Tarvittava yhdistyksellemme sopiva työkalukin löytyi. Valitettavasti linkit edelleen hieman karkeat, joten jos tuntuu vaikealta, hakeudu kyselyihin yhdistyksen sivujen kautta. Joka tapauksessa ilolla ja ylpeänä avaan maaliskuun ensimmäisenä päivänä kohtuullisen laajan luonnekyselyn johon toivoisin innokasta osanottoa! Jokainen vastaus on tärkeä!

Tämän vuoden luennolla nousi esiin myös terveyskyselyn merkitys. Terveyskyselyä on rodullamme ollut aiemminkin, mutta nyt olisi tarkoitus päivittää näkemyksemme rodun terveystilanteesta. Tämä tieto on jalostuksellisesti äärimmäisen tärkeää, vaikkei koirasi jalostuskoira olisikaan. Nyt sinulla on mahdollisuus auttaa – vaiva on pieni ja ilo iso! Myös terveyskysely avautuu maaliskuun ensimmäisenä päivänä!

Luonnekyselyn tarkoitus on kartoittaa rotumme voimavaroja ja heikkouksia. Kysymyksiä on monta, mutta niihin vastaaminen on nopeaa ja niitten myötä toivottavasti saamme kuvaa rotumme luonteen todellisesta tilasta. Yritämme olla aktiivisesti kasvattajiin ja koiran omistajiin yhteydessä muutenkin ja seurata niin iloja kuin surujakin. Silti tietomme eivät ole selvää dataa, vaan mielikuvia. Nyt juuri sinulla on mahdollisuus vaikuttaa ja auttaa. Vastaile rehellisesti ja rennosti kysymyksiin. Valitse se lähellä oleva vaihtoehto tai jos oikeaa ei kerta kaikkiaan löydy kerro oma versiosi, mutta liian paljon kysymyksiä kannata eikä pidä miettiä.
Olisi mukava jos vastaat myös niitten koirien elämästä jotka ovat jo edesmenneitä – mieti silloin näiden koirien parhaan aikuisiän tilannetta. Olemme kiitollisia vaivannäöstäsi!

Luonnekysely: http://bit.ly/1QrFHTk

Terveyskyselyllä on tarkoitus kartoittaa terveyttä, mutta toki myös sairautta. KoiraNetin avulla näemme koirienne viralliset terveystulokset – mutta miten elämä muuten on mennyt? Onko ollut eläinlääkärikäyntejä ja minkä vuoksi? Tieto auttaa meitä kartoittamaan rodun todellista terveystilannetta ja olemme kiitollisia jokaisesta vastauksesta. Vastaa rennosti kysymyksiin ja jos et löydä mieluisaa vastausta – vastaa omin sanoin. Jos on ollut ongelmia, viralliset diagnoosit on hyvä asia, mutta jo se että kuvailet ongelmaa auttaa tiedon keräämisessä. Mielellään myös kuulemme tarinoita täysin terveistä koirista eli älä missään nimessä jätä vastaamatta jos koirasi ei käy eläinlääkärissä kuin rokotuksilla!

Terveyskysely: http://bit.ly/1PXwIwM

Jalostustoimikunnan puolesta
Anne Vaskio